lauantai 1. lokakuuta 2011

Kanta-asiakaskortti kannattaa -- yritykselle

Useimmilla kuluttajilla on lompakko pullollaan erilaisia alennus- ja kanta-asiakaskortteja. Säännöllisesti korttiaan käyttävälle kuluttajalle yritykset lupaavat alennuksi saadakseen kuluttajan asioimaan liikkeessä aikaisempaa useammin. Toisinaan kanta-asiakaskorttiin on yhdistetty myös luotto-ominaisuus.

Kanta-asiakasohjelmat auttavat yritystä



Yritykset eivät tietenkään anna alennuksia hyvää hyvyyttään. Kaikkien kanta-asiakasohjelmien taustalla on havainnot, joiden mukaan


  • vanhalle asiakkaalle on helppoa myydä enemmän

  • vanhan asiakkaan pitäminen on kannattavampaa kuin uuden hankkiminen.



Vaikka yritys antaa vanhalle asiakkaalle pienen paljousalennuksen, on lisäostoksen saaminen aina edullisempaa kuin kokonaan uuden asiakkaan houkutteleminen yritykseen.

Siksi hyvin monet pienetkin yritykset ovat rakentaneet erilaisia kanta-asiakkaiden palkitsemismenetelmiä.

Esimerkiksi pienet lounaspaikat ja kahvilat saattavat tarjota joka kymmenennen lounaan tai kahvikupin ilmaiseksi. Elokuvien sarjaliput saavat kuluttajan asioimaan aikaisempaa useammin saman ketjun elokuvateatterissa. Sähköpostit ja tekstiviestit auttavat kanta-asiakasta muistamaan yrityksen.

Näin kanta-asiakasohjelma auttaa yritystä ja sen tuotteita pysymään asiakkaan mielessä ja saa asiakkaan palaamaan liikkeeseen yhä uudestaan.

Yritys saa tietoja ostokäyttäytymisestä



Tämän lisäksi kanta-asiakasohjelmat auttavat yritystä keräämään tietoja asiakkaistaan ja näiden ostokäyttäytymisestä. Tietoja ei välttämättä käytetä kuluttajakohtaisen tiedon keräämiseen, vaan yritykselle riittää tieto kanta-asiakkaiden ostokäyttäytymisestä ryhmänä.

Yritys voi esimerkiksi saada kanta-asiakasohjelman avulla selville, mitkä tuotteet ovat erityisen suosittuja juuri kanta-asiakkaiden keskuudessa. Tämän avulla markkinointia on helppo kehittää vastaamaan juuri yrityksen kannalta parhaiden asiakkaiden tarpeita ja toiveita.

Samalla yritys saa tuotevalikoiman kehittämisen kannalta ensiarvoisen arvosta tietoa -- tietoa, jonka kerääminen voi muuten olla hyvin hankalaa.

perjantai 19. elokuuta 2011

Kulutusluottoa kuluttajahintojen noustessa

Helsingin pörssissä on jälleen nähty lisää merkkejä uudesta taantumasta, kun pörssi kääntyi laskuun koko muun euroopan juhdassa. Pörssin suljettua yleisindeksi ei näyttänyt lainkaan hyvältä, sillä indeksi oli romahtanut lähes kuusi prosenttia miinukselle. Ainoastaan kuusi yritystä näkyi vihreällä, nokian kurssi laski kuudella monen muun yrityksen johdolla, joka laski nokian osakkeen hinnan 3,9 €.

Pörssien hermostuessa ympäri Eurooppaa perus kuluttajan kannattaa kuitenkin miettiä, onko lainan ottaminen tässä tilanteessa kannattavaa. Mistään romahduksesta ei voida vielä onneksi puhua, edes kuuden prosentin laskulla romahdus on vielä kaukana. Pörssin kuitenkin epäröidessä kuluttajahinnat ampaisevat nousuun, mikä tietysti laskee kulutusta huomattavasti sitä suuremmassa määrin kun hinnat kasvavat. Peruskansalaisen silmissä tämä ei näytä kovinkaan uhkaavalta, sillä kauppojen hintojen nousut ovat melko marginaalisia verrattuna siihen miten tällainen voi vaikuttaa esimerkiksi teollisuuteen.

Uuden telkkarin tai tietokoneen hankintaan kannattaa siis edelleen turvautua omalla rahalla, tai osamaksulla jonka korko pysyy standardina. Lainan ottaminen tällaisessa vaiheessa voi olla erittäin riskialtista hommaa, sillä pankkien ottaessa takkiin korot voivat ampaista niin ylös, että kaikki raha riittää lopulta ehkä lainan intressien maksuun.

Taantuma voi tuoda myös työpaikan menettämistä osalle meistä, joten tämänkin takia lainan ottamista kannattaa välttää. Kun valtiot ryssivät omat luottonsa, niin voidaan olla varmoja ettei se tee perus kuluttajankaan lainoille hyvää.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Nettivipit ja lainat vuonna 2010

Vuoden 2011 loppupuolella otettiin pikalainaa häkellyttävät 65 miljoonaa euroa. Suomalainen ottii siis viimeisellä vuosineljännekselle nettivippiä keskimäärin 13 euroa.

Lainan keskikoko tuona aikana oli 214 euroa ja laina maksettiin takaisin 32 päivässä. Lainaa myöntäviä yrityksiä oli tuona aikana 63 eli jokainen lanasi viimeisellä vuosineljänneksellä noin miljoonan euron edestä. Vaikka yrityksiä on hieman vähemmän kuin ennen, myös uusia tulokkaita on tullut markkinoille.

Kotitalouksien lainsta suurin osa on edelleen kiinni astuntolainoissa mutta kulutusluottojen osuus on kasvanut hieman. Yhteensä kulutusluottoja ja opintolainaa kotitalouksilla on yhteensä noin 15 miljardia euroa.

Kuluttajaliitto valittelee, että pikavippien lieveilmiöitä ei ole saatu hallintaan. Kuluttajaliitto ehdottaa, että pikalainoille säädettäisiin tulevaisuudessa kulukatto. Nähtäväksi jää, ehdotetaanko tätä myös isommille lainoille kuten Ostosraha-lainalle.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Puoli vuotta selvitty ilman uutta luottoa

Olen selvinnyt jo puoli vuotta blogin perustamisesta ottamatta uusia kulutusluottoja. Voin olla suhteellisen tyytyväinen taloudelliseen tilanteeseeni, vaikka siinä eräitä miinuksia edelleen onkin.

Ainakin kaksi asiaa vaivaa minua, ja niistä olisi päästävä suhteellisen nopeasti eroon.

Kaksi luottokorttia. Ei ole oikeastaan mitään järkeä pitää kahta luottokorttia, kun yhdelläkin pärjää. Toisesta luottokortista aiheutuu pelkästään ylimääräisiä kustannuksia, kun siitä pitää maksaa pientä vuosimaksua. Olisi siis ehdottomasti fiksua luopua tästä aikanaan hetken mielijohteesta tilatusta kakkoskortista.

Opintolaina. Opintolaina on erittäin edullista lainaa, ja siitä saa vielä verotusetuja valmistumisen jälkeen. Sen vuoksi tämä on luottokorttiasiaa paljon pienempi ongelma. Opintolainan lyhentämisellä ei ole vielä kiirettä -- ensimmäinenkään lyhennys ei koita vielä tämän vuoden puolella.

Tarkoitukseni olisi kuitenkin maksaa opintolaina mahdollisimman nopeasti pois. Pitkän aikavälin suunnitelmissani on taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen, eikä siihen kuulu erilaistne opintolainojen lyhentäminen.

Tien varrella on vain pari muttaa: minun täytyy onnistua kasvattamaan ansiotasoani huomattavasti nykyisestä. Tämä vaatii vielä jonkun verran aikaa, ja ennenkaikkea suunnitelmallista toimintaa.

Olen kyllä tehnyt jo ihan kirjallisia suunnitelmia siitä, kuinka voisin tienata rahaa nykyistä enemmän. Vielä kun saisin ryhdyttyä tuumasta toimeen, aktivoitua itseni ottamaan yhteyttä kaikkiin mahdollisiin kontakteihin saadakseni nykyistä enemmän asiakkaita, niin kuukausitulojen tuplaaminen voisi olla hyvinkin realistinen tavoite vielä tämän vuoden puolella.

Se vaatii kuitenkin työtä, toisin kuin kulutusluoton ottaminen. Mutta en minä töitä pelkää, kunhan niistä saa kunnon korvauksen.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Talouden tasapainottaminen kannattaa

Kulutusluoton ottamiselle on aina olemassa vaihtoehtoja. Loppujen lopuksi menojen ja tulojen saaminen tasapainoon pitkällä tähtäimellä onnistuu vain kahdella tapaa:
  • hankkimalla lisätuloja
  • pienentämällä menoja
Kulutusluotot ovat vain väliaikainen ratkaisu tilanteessa, jossa tulot ja menot eivät ole tasapainossa.

Siksi sinun kannattaa harkita pysyvämpää ratkaisua, jotta kulutusluotot eivät lopulta muodostuisi ongelmaksi.

Lyhyellä tähtäimellä tulojen kasvattaminen on usein vaikeaa. Sen vuoksi menojen pienentäminen yleensä tarpeen ensimmäisenä ratkaisuna. Kun onnistut pienentämään arkisia menoja, riittävät rahasi yleensä pidemmälle.

Toisaalta useimmat haluavat mieluummin kuluttaa enemmän kuin vähemmän. Siinä tapauksessa sinun on joko vaihdettava työpaikkaa, hankittava sivutuloja tai saatava itsellesi palkankorotus.

Omasta tilanteestasi riippuu, mikä näistä kolmesta keinoista on helpoin toteuttaa.

Jos olet ollut työssäsi ahkera ja tehokas, kannattaa sinun joka tapauksessa aloittaa esimiehen kanssa neuvottelut palkankorotuksesta. Jos firmalla menee hyvin, ja työpanoksesi tuottaa firmalle aikaisempaa enemmän rahaa, saatat hyvinkin onnistua hankkimaan itsellesi palkankorotuksen.

Sivutulojen hankkiminen voi olla vaikeaa. Jos teet täyttä työpäivää, jaksat tuskin enää tehdä illalla toista duunia. Itse puristan kasaan aina hiukan rahaa kirjoittelemalla nettisivuja, mutta netissä tienaaminen ei tuo ainakaan nopeasti rahaa.

Jos sinulla ei ole lainkaan työtä tällä hetkellä, tarvitset töitä heti. Siinä tapauksessa sinun on turha ainakaan ryhtyä nirsoilemaan: puhelinmyynti ei välttämättä ole hauskaa, mutta senkin avulla saa vuokran maksettua ja jääkaapin täytettyä.

Vasta kun nämä keinot on käytetty, ala pohtia mahdollisen kulutusluoton ottamista. Jos et kykene kasvattamaan tienestiäsi lähikuukausina, iskee kulutusluoton lyhentäminen talouteesi pahasti. Tällöin kulutusluotto on johtanut vain aikaisempaa hankalampaan tilanteeseen.

Sitä tuskin tahdot.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Edullinen kulutusluotto löytyy nettipankista

Olen ajoittain joutunut pohtimaan kulutusluoton ottamista. Oikeastaan olen aina välillä elänyt pari vuotta pitkälti lainavaroin -- sillä mitäpä muuta opintolaina onkaan, kuin tämänhetkisen kulutuksen rahoittamista lainavaroilla? Opintolaina saattaa tietysti olla investointikin, jolloin investointi johtaa tulevaisuudessa nykyhetkeä suurempaan kulutukseen (esimerkiksi korkeamman palkan ansiosta). Itse olen ilmeisesti epäonnistunut tässä investointiajattelussa, sillä edes yliopistotutkinto ei ole tuottanut itselleni kovin suurta kulutuksen tasonkorotusta.

Monet kokevat kuitenkin ajatuksen kulutusluotosta hankalaksi, aivan kuten monet eivät mieluusti ota edes opintolainaa. Kuitenkaan asuntolainaa ihmiset eivät pidä samalla tavalla moraalisena ongelmana: asuntolaina on merkki säntillisestä ja säädyllisestä elämäntavasta, kulutusluotot nähdään osoituksena huikentelevaisuudesta ja tuhlaavaisuudesta. Kenties näin onkin, mene ja tiedä.

Mutta itse tiedän kuitenkin onneksi sen verran paljon taloudesta, pankeista, rahasta ja sijoittamisesta, että tiedän kuinka itse hoitaisin raha-asiani parhaiten. Saattaisin hyvinkin päätyä ottamaan kulutusluottoa. Siinä tapauksessa pitäisin kuitenkin huolta siitä, että hankkisin lainarahan mahdollisimman halvalla. Kenties tiedätkin, että kulutusluotto netistä tulee usein edullisemmaksi kuin perinteisestä pankista nostettu kulutusluotto. Tämä johtuu lähinnä siitä, että nettipankkien kulurakenne on keveämpi kuin peruspankeilla: nettipankki voi toimia mistä päin tahansa, eivätkä pankit joudu maksamaan suuria vuokria keskustakonttoreisutaan. Sen vuoksi ne voivat myöntää myös kulutusluotot suhteellisen edullisesti. Netissä on myös palveluita, jotka kilpailuttavat luotot puolestasi. Tätä helpommalla et oikeastaan voi lainaa saada, olipa kyse sitten asuntolainasta tai kulutusluotosta.

Tällä hetkellä olen siinä onnellisessa tilanteessa, että en ole enää vuoteen nostanut opintolainaa. Toisaalta en ole vielä alkanut lyhentää puolessatoista vuodessa kertynyttä lainaerää. Kun sen aika koittaa, saatan suhtautua taas nykyistä kielteisemmin lainarahoitukseen, olipa kyse sitten kulutusluotosta tai opintolainasta.

Sitä odotellessa, yritän tienata rahaa voidakseni aikanaan maksaa lainan takaisin ilman suurempia tuskia!